Pulputtava viemäri

Viemäristä ei normaalisti kuulu mitään ääniä. Mikäli viemäri on alkanut pulputtamaan tai pitämään ääntä, olisi tämä syytä tutkia. Joskus pesualtaan hajulukko voi olla tukossa jolloin tämän avaaminen ja puhdistaminen saattaa ratkaista ongelman. Osassa taloyhtiöitä hajulukon puhdistaminen on isännöitsijän ja huoltoliikkeen vastuulla. Toisinaan viemärin puhdistusaine saattaa ratkaista ongelman hetkellisesti mutta äänet jatkuvat yhä eikä ongelman alkuperäinen syy ole ikinä selvinnyt. Viemärin ei kuulu pulputtaa tai pitää kovaa meteliä ja tämä onkin usein merkki ongelmasta, joka kannattaa selvittää ettei isompia vahinkoja pääse syntymään.


Jos esimerkiksi hajulukon puhdistaminen ei ratkaise ongelmaa ja viemäri pulputtaa tai pitää muita outoja ääniä, tulisi viemärin kunto tutkia ammattilaisen toimesta joko viemärin kuvauksella tai viemärin avauksella. Suomen Paineautot selvittää ja avaa pulputtavat viemärit ja ratkaisee muutkin viemäriongelmat nopeasti ja tehokkaasti koko Etelä-Suomessa. Ota vain yhteyttä.

Miksi keittiön viemäri pulputtaa?

Erityisesti keittiön viemäriin heitettävät ruoan jämät saattavat tukkia viemärin, jolloin viemäri saattaa joko tulvia tai aloittaa pulputtamisen. Toisinaan erityisesti tiskikoneesta saattaa myös päätyä viemäriin erinäistä orgaanista jätettä joka tukkii viemäreitä. Pääsääntöisesti erilaiset kovat äänet ja pulputtavat viemärit johtuvat osittain tukkeutuneesta viemäriputkesta jolloin vika on syytä paikantaa ja viemärit avata.

Aina kun viemärit pitävät omituisia kovia ääniä olisi nämä hyvä tarkistaa mahdollisten vaurioiden varalta. Haljennutta tai rikkoutunutta viemäriputkea on mahdotonta todeta ulkoapäin, ja mikäli viemäri pääsee vuotamaan jatkuvasti rakenteisiin niin seurauksena voivat olla suuretkin vauriot.

Jos pulputtavalle viemärille ei tehdä mitään, saattaa tämä johtaa kokonaan tukkeutuvaan viemäriin. Esimerkiksi keittiössä astianpesukoneen poistovedet voivat valua tukkeutuneen viemärin takia lattialle. Tässäkin tapauksessa nopeus on valttia ja mitä pidempään pulputtavien putkien annetaan olla sitä suuremmaksi riski vahingosta kasvaa. Suomen paineautot päivystää 24h ja saapuu nopeastikin paikalle viemärin avauksen ollessa akuutisti tarpeellista.

WC pönttö pitää omituisia ääniä tai pulputtaa

WC:n viemäri voi tukkeutua osittain ja pitää pulputtavaa ääntä. Tämä voi johtaa ajan kuluessa tukkeutuvaan viemäriin ja ongelma tulisi selvittää. Jos uudet huuhteluyritykset nostavat wc pöntön vedenpinnan reunojen yli, voidaan olla käytännössä varmoja tukkeutuneesta viemäristä. Jos vessan pönttö pääsee tulvimaan lattialle ja pahimmassa tapauksessa viereiseen huoneeseen on suuri riski vesivahingosta.

Ennen suurempien ongelmien syntyä, pulputtava vessan viemäri olisi syytä avata painehuuhtelun avulla ja näin välttää mahdolliset ongelmat.

Pulputtava lattiakaivo jättää pesuvedet lattialle

Toisinaan viemärin pulputtavat äänet saattavat kuulua lattiakaivosta. Tällöin pesuvedet jäävät makaamaan pesuhuoneen lattialle eikä vesi valu lattiakaivoon ollenkaan tai valuu hitaasti. Jos lattiakaivo on päässyt täysin tukkeutumaan, niin tällöin lattiakaivosta nousevat vedet saattavat nostaa erinäisiä epämiellyttäviä jätteitä pesuhuoneen lattialle.

Jos vuodon annetaan jatkua pitkään niin tällöin on vaara, että kosteus siirtyy rakenteisiin ja aiheuttaa ajan kuluessa erinäisiä ongelmia kuten hometta. Täten on syytä tutkia viemärin kunto ja avata tämä ennemmin hieman liian aikaisin kuin liian myöhään.

Viemäri pulputtaa tai pitää ääntä – Suomen paineautot auttaa

Kun viemäri pulputtaa eikä ongelma ratkea omatoimisesti, on ammattilaisapu tarpeen. Suomen Paineautot Oy hoitaa viemärin avaukset ja tyhjennykset nopeasti ja luotettavasti koko Etelä-Suomen alueella. Ammattilainen on tavoitettavissa 24/7, myös yöllä ja pyhäpäivinä.

Viemärin avaus tehdään nopeasti modernilla painehuuhtelulaitteistolla. Painehuuhtelu ei vahingoita viemäreiden putkistoja mutta on tehokas keino erilaisten tukosten ja orgaanisten kerrostumien poistoon. Painehuuhtelu olisi syytä tehdä 5–10 vuoden välein.

Pääset perehtymään tarkemmin suorittamaamme viemärin avaukseen omalla sivullaan.

Viemärikuvauksella voidaan varmistua putkistojen kunnosta

Vaikka viemärit olisivatkin kunnossa eikä tilanne ole akuutti, on viemäreiden kuntoa syytä seurata säännöllisin väliajoin. Uusille kiinteistöille Suomen Paineautot suosittelee viemäreiden vuositarkastusta. Näin putkiston kuntoa voidaan seurata ajantasaisesti, eivätkä piilevät viat ja toimintahäiriöt ehdi muodostua suuremmiksi ongelmiksi.

Lisätietoja viemärin kuvauksesta

Luotettavaa ja kokenutta suomalaista ammattitaitoa

Suomen Paineautot Oy on kotimainen yritys, joka on avannut viemäreitä ja toiminut alalla jo yli 20 vuoden ajan. Meille onkin tärkeää ammattitaitoinen palvelu sekä toimivat viemärit. Palvelemme asiakkaitamme toiveita kuunnelleen joustavasti ja monipuolisesti Etelä-Suomen alueella.

Muistathan, ettei pulputtavan viemärin kanssa ole syytä aikailla, sillä pahimmillaan pulputtava viemäri saattaa johtaa tukkeutuvaan viemäriin ja näin ylitulvimiseen ja mittaviinkin kosteusvaurioihin. Viisain ja kustannustehokkain tapa on ennaltaehkäistä ongelmia säännöllisillä tarkastuksilla, jolloin mahdollisiin vikoihin voidaan puuttua ajoissa.

Selvitämme pulputtavat viemärit ja muutkin viemäriongelmat nopeasti, päivystys 24/7!